No niin tietenkin on kyse Intosta, voisihan tuota miestäänkinn sanoa karvakäädyksi, mutta ehkä se sopii kuitenkin paremmin Intoon.

Katselin tuossa päivänä yhtenä Inton pentukuvia ja voi voi kylläpä se riipaisi sytämmestä ja ihan satasella, ei ainakaan auttanut yhtään sitä hauvavauva kuumetta. Muistan kun Into tuli meille, hän oli ollut meillä 3 pääivää ja minä seison keskellä keittiön lattiaa koiravauvva sylissä ja itkeä tillotan ihan krokotiilin kyyneleitä, niin hyvälle se tuntui, niin ja tuntuu vieläkin.

Inton meille saaminenhan oli sellainen maratooni, olin ronkunut koiraa itselleni 20 vuotta ja sitten sen sain, ihanan Inton :) Ei asia tietenkään ole ihan noin mustavalkoinen, vaan kun meillähän sairastetaan atsmaa ja algeerisia erektioita, elikkäs mieheni on allerginen kaikeille karvaiselle ja kaupan päälle vielä Astma. Oli aina niin helppoa aloitaa perheriita eipä tarvinnut kuin mainita otetaanko koira ja siitähän se riemu syntyi...toinen huutaa, "etkö sinä ymmärrä että minä olen niille algeerinen" ja toinen huutaa "etkö sinä ymmärrä kun minä haluan koiran, eikö voida edes yrittää".....Onneksi siten viimein yritettiin. Oikeestaan se asia on ihan minun pikkusiskoni ansioita, että uskallettiin yrittää. Hänellä on ne kaksi koiraa joista olen kertonut aiemmin, Demi ja Dolly. Demsu ja Dollykka olivat meillä aina aikaajoin hoidossa ja pitkiäkin ajanjaksoja, eikä mieheini atsma tai algeeria tiennyt niistä tuon taivaallista. Sitten eräänä päivänä siskoni soittaa ja kysyy voiko Dolly pikkuinen tulla meille asumaan, sillä Dollylla on todella herkkä vatsa tai oikeestaan se vaan reagoi elämänmuutoksiin oksentamalla ja ripuloimalla ja siskollani on vuorotyö joten elämä heillä ei ole niin säännöllistä.  Mieheltäni tätä kyselin ja hän lupasi, että Dolly voi tulla meille asumaan, MUTTA MUTTA...kun ilmoitin siskolleni päätöksen hän meni ihan sekaisin ja rupesi vollaamaan ja ei voinut puhua kanssani puhelimessa enää ollenkaan, näin mentiin muutama viikko. Sitten ajattelin, että on tuohon Dollyn oireiluun varmaan muitakin vaihtoehtoja olemassa kuin muutto meille, koska se tuntui siskostani niin pahalle...siis ei se, että Dolly muuttaa meille, vaan se, että siitä  pitää luopua...no asiaa tuumittiin ja päätettiin katsoa vielä...

Aikaa kului ja Dolly oli vain omassa kodissaan ja rupesi jo näyttämään siltä, että se voi ihan hyvin..No tästäkös minä sitten masennuin ja heittäydyin puhumattomaksi ja olin naamanäkkärillä kokoajan, sillä niin teki mieli koiraa..tuntui ihan siltä kuin lapselle olisi annettu tikkari ja sitten se oteaankin pois. Sitten kun rohkaistuin nin varovasti taas kysäisin, ettemmekö voisi ottaa omaa koiraa ja niin meille tuli Intopoika ihanainen/mies.

Kuvissa Into on 5kk vanha ollaan Tampereen pentutreffeillä ja ihka ensimmäisissä näyttelyissä hyvin meni  PEK2/KP