Kaikkee ja kakenlaisata on tapahtunut, mutta eihän ne asiat nyt ole mielssä kun niistä olisi tilaisuus kirjoittaa. No mutta, Niilon kanssa harjoiteltiin näyttelyremissä liikkumista ja nimenomaan harjoiteltiin. Eihän siitä tullut yhtään mitään tai Niilolla oli kivaa, se vain hyppi, pomppi ja riekkasi, välillä peppu oli maassa ja hän vain istua toljotti minua, että mitä nyt...Minä suurella ilosanomalla houkuttelen Niiloa liikkeeseen ja tuleehan se poika se tulee niin vietävän kovaa, mutta ei juuri nätisti ollenkaan..hassu koira. Minua nauratti koko harjoituksen ajan. Kasvattaja viisastusti minua ja kertoi, että ota Into kaveriksi ja anna Inton opettaa. Näin juuri teinkin ja siloin Niilo jopa liikkui kun vain ensin tajusi lähteä Inton matkaan liikkeelle, vähän jälkipolttoiseti mutta tuli hän kuitenkin....hassu koira. Oli oikea nautinto ottaa pelkkä Into näyttelyremmiin ja kuljettaa häntä yksin, sillä se poika osaa...mutta Niilopa onkin vielä ihan vauvva eikkä hänen tarvitsekaan osata, ei kaikkea aina tarvitse vääntää niin naamavirneessä..siis naama näkkärillä. Minusta on mukavaa kun saa antaa Niilon olla höppänä pikkuinen, sillä Inton kaa oli niin kaameet paineet ja pelotti sekä jännitti itseänikin ihan hulluna, joten kaikki näyttely jutskat vietiin niin tosissaan läpi ja eihän se Into sitten tykkää mistään näytelmistä..Muistan kun jossain näyttelyissä käteni tärisivät niin paljon, että kun Into oli pöydällä tuomarin tutkittavana niin hänen päänsäkin tärisi samassa rytmissä minun käsieni kanssa..hassu täti minä. No jospa sitä olisi piirunverran viisaampi ton toisen kaa, niin ja onhan toi toinen kyllä piirunverran eri luontoinenkin kuin Into. Sekin asia on niin ihanaa. On kivaa seurata miten erilaisia ne voivatkaan olla, toinen itse rauhallisuus ja toinen no juu...oikea tättähäärä..hassuja koiria. Tässä tättähäärien painiskelua talvisessa tuiskussa..eihän siinä ole kyllä mitään tuiskua edes. :)