Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
[ ]
28.07.2009 - 15:49

Meidän pieni Niilo on jo ihan iso poika, niin se aika vain menee, väliin ihan liiankin nopeaan. Olisi niin ihanaa ku koira pennut pysyisivät koiranpentuina iäisesti. Tarkemmin tuota ajatellen, siis sen jälkeen kun ovat oppineet sisäsiisteiksi :)  Niilon kanssa junnuluokat on aloitettu, startti tehtiin Oulussa ja ERI2 kera varasertin tulla tupsahti. Seuraavana viikonloppuna oltiinkin Mikkelissä ja Pikku Nalle nappasikin jo ensimmmäisen sertinsä.  Itse olen vielä jotenkin epäuskoinen ton pikkuisen kaa, ku se on niin hösö lapsi vielä ja niin erilainen kuin Into.

Intosta puheen ollen, käväismme Intonkin kanssa näytelmissä. Kesäkuussa olimme oikein porukalla liikkeellä ja suuntasimme Kokkola KV/Pietarsaari ryhmä näyttely sektorille. Ei pöllömpi reissu ollenkaan. Into molempina Päivinä ROP ja Kokkolasta lohkesikin vielä cacipi mukaan, Hienoa Into hienoa :) Molemmissa esitimme myös kasvattaja ryhmän joka oli Kokkolassa BEST IN SHOW siis voi sitä fiilistä. Oli kyllä ihanaa ja ylpeää olla  koiransa  kanssa  moisessa sakissa. Pietarsaaren näyttelyissä kasvattaja ryhmämme oli BIS 3, ei huono sekään. Sitten koitti Laukaan reissu ja Into loistaa jälleen PU1/VSP, kyllä minä olen niin ylpeä tuosta minun tasaisen tappavasta karvakasasta. Laukaassa kasvattaja ryhmä ei  enempää eikä vähempää kuin jälleen BEST IN SHOW. Samana päivänä oli Karjaalla myös koiranäyttelyt ja sattui niin hieno tilanne, että niin Karjaalla kuin Laukaassa riitti NC:n koiria kasvattaja ryhmään ja ei meinannut olla ilollamme rajaa kun kuulimme Karjaan kasvattaja ryhmän tulokset....BEST IN SHOW,  ei varmaan kovin monelle kasvattajalle  satu samalle päivää kaksi BIS 1 sijoitusta :)

Oulun reissu meni ihan kivasti, Into molempina päivinä PU2 kera vara cacipin joista toinen saadaan siirrettyä Intolle, jeij.. Näin se intti valio titteli vain lähestyy. Viimeviikonloppuna olimme siis siellä Mikkelissä, vettä tuli ku esterin peestä ja nurmikenttä oli aivan likomärkä. Into poikaa tämä  inhotti niin vallan vietävästi, että  hän ei ensin suostuntu liikkumaan kehässä ja kun häntä siinä sitten jemesin tulemaan niin poika istui alas ja nosti etutassut ilmaan katsoi minua silmiin ja olen aivan varma hänen ajatuksistaan...OTA MAMMA  MINUT SYLIIN :)))

Näin meidän kesä on vierähtänyt, lomaa en ole kerennyt pitämään kuin vaivaisen viikon..harmi mutta kaipa niitä lomia vielä tulee ja jos sitä joskus vielä saa  olla  lomalla jopa ihan 4 viikkoa putkeen....ai  ihanuutta, tähän  loma  haaveeseen on nyt hyvä lopettaa sillä lähden katsomaan mätsäreitä..Tällä kertaa pojat jäävät koti mieheksi..:) 

Niin käytiinhän me Niilon kanssa viimeviikon torstaina mätsärissä kisaamassa ja toi Nalle pirulainen oli BEST IN SHOW...:) Jopas tämä minun kirjoituksen on nyt saman toistoa..heh

09.06.2009 - 13:29

Siitäpä onkin aikaa vierähtänyt kun viimeksi olen sanaisen arkkuni aukaissut, no nyt on ainakin jotain sanottavaa eikä pelkkää dipa daapata :D

Kevään ja alkukesän on tietenkin täyttynyt koiranäyttelyt mikäpäs muu. Into ja Niilo on kanssani reissannut ristiin rastiin Suomea ja nyt onkin jo Niilo niin iso poika, että on aika siirtyä jo junnu luokkiin kisaamaan. Niin se vaan tuo pieni kakara kasvoi isoksi ihanaksi pojaksi. Niilon näyttelyt onkin meneet aivan loistavasti. Kuusi näyttelyä on kaikkiaan koluttu ja tuloksena 4x Roppi pentu ja 1x VSP pentu ja kisassa missä Niilo tuli toiseksi käteen jäi kunniapalkinto. Hieno poika.

 Nice Choice Lover Undercover 9kk

Kyllä Intokin minut yllätti Jämsän näytelmissä voittaessaan urokset ja ollen Apsojen VSP, oli siinä minulla järkyksestä selviytymisessä tekemistä.Tuomari kun oli laittanut urokset järjestykseen ja me siinä Inton kanssa ensimmäisenä patsasteltiin, putosin persiilleni kirjaimellisesti, kaipa se kaikki jännitys ja ilon purkaus oli niin kova, että meinasi ihan pyörryttää. Tuomari tulee meitä kättelemään ja minä vain nökötän koko takalistollani betonilla, äkkiä äkkiä hilaamaan peppua ylös ja tuomarille kättä tarjoamaan. Sitten kun soitin kotiin tuloksia pato murtui täysin, Jari äänen kuullessani en meinannut saada sanoja suusta ulos kun itketti niin vietävästi ja tytöt siinä vierellä minlle nauroivat, eivät he ivanneet ja pilkanneet ja vaan nauroivat minun hassuutta, no tälläinen vatipää minä olen :D

Nyt lomia suunnitellessä ja oikeaa oikeaa kesää odotellessa toivottelen hyvää kesää :D

18.04.2009 - 13:25

Kauhistuksen kananhäkki, olen ollut viimepäivänä hätää kärsimässä ton nuoremman vinkuran tahoilta, Niilon siis. Hän juutas on nyt ruennut repimään noita Inton nyyttejä ja ihan urakalla, eikä repiminen suinkaan ole mitän hellävaraista tunnustelua, vaan ihan tappo ravistus ja hups nyytti on karvoineen päivineen Niilon suussa ja pikku-ukko on tosi tosi tyytyväinen, minä taasen en. Into pöljä ei edes välitä mitän kun Niilo repii, hän vain tyynesti katsoo "että roikut sitten siinä ipana, no roiku sitten".  Minun täytyi tehdä päätöksiä ja ottaa Intolta nyytit pois. Roikkuuhan se Niilo niissä vapaissa karvoissakin, mutta niistä onneksi hampaat menee läpi eikä suuhun jää armotonta saalista, eikä mamman tarvii itkeä Inton karvojen perään..Ainakaan niin paljon ku nyyteissä ollessaan.

Mutta asiasta aidanseipääseen, käväisin tossa aamu lenkillä metsässä. Ihan huippuu siellä pääsee nyt menemään ihan minne vaan kun hankijainen kantaa. Oli oikea nautinto reissata metsikköö ristiin rastiin ja koirat nauttii, ne juosta vipeltää jos minnekin ja kohta vilahtavat ohitseni hurjaa vauhtia, no Niilo menee hurjaa vauhtia Into hieman rauhallisemmin, mutta juosten kuitenkin..hänhän on herra hillitty :D Nyt pitäisi suoria pesemään noita karvakasoja, sittenpä pääsisin nauttimaan lopputuloksesta ja ahmimaan Lhasa Apson kauneutta silmilläni ihan sytämen kyllyydestä..eli ei kun tumasta toimeen :)

 Harjoiteltiin hieman vapaana esiintymistä, sujuihan se:)